Arja Keränen, os Haarala
Eletään vuotta 1945, sota on ohi ja elämä hiljalleen palautumassa uomiinsa. Asuntopula kaupungeissa on hirvittävä, kaikki mahdolliset tilat on otettu käyttöön: evakkoperheitä sijoitettu ennestään ahtaisiin asuntoihin, mummot, vaarit, miniät, anopit, sisko, veljet, serkut, mitä ikinä heitä onkaan, ahdettu saman katon alle. Siinä oli sapuskalla koko elämän ja sukulaissuhteiden kirjo.
Oulu oli pahoin pommitettu, raunioita joka puolella ja tästä johtuen markkinat olivat otolliset niille, joilla oli rahaa ja valtaa rakennuttaa asuntoja. Kaupunki vuokrasi tontteja Raksilasta, johon kiireen kaupalla pystytettiin taloja, joissa oli neljä keittiön ja kamarin käsittävää asuntoa.
Mukavuusvaatimukset täyttyivät pihan toisella laidalla sijaitsevien huusien ja puuliitereiden sekä kivijalassa olevien kellaritilojen voimalla. Toki oli vesijohto ja likaviemäri sekä sähkö. Asunnot lämpenivät kamarin kakluunin ja keittiön puuhellan turvin. Pakkaspäivinä saattoi maitopänikkä keittiön kynnyksellä jäätyä ja kovemman lämmityksen tuloksena seinät sisällä kostua vähäisissä täytteissä olleen kuuran sulaessa.
Lapsia oli joka asunnossa useita: evakkoja, orpoja sukulaisten huomassa olevia, isättömiä, Ruotsissa sotaa paossa olleita ja ihan tavallisia lapsia. Kasvuympäristöä kutsuttaisiin nykyään virikkeelliseksi: kadut olivat kapeita, hiekkapintaisia. Taloissa oli tilavat kellaritilat ja avovintit. Pihoilla ja kaduilla sopi leikkimään. Peltoaukeat ja kedot ympäröivät Raksilaa kahdelta laidalta, kolmannella virtasi Laanioja ja neljännellä laidalla oli rautatie ja kaiken kruununa Pikkuskin kaatopaikka.
ANTTILAN AUGUSTA
Puutarhakadun kunnalliskodin perunapeltojen puoleisessa päässä oli isohko useamman perheen asuttama talo. Siinä asuivat muiden joukossa Outamaat, joiden nuorin tyttö Anja oli kanssani samalla luokalla. Perheestä oli yksi tytär kuollut sodan aikana kurkkumätään. Heidän asuntonsa käsitti kaksi huonetta ja keittiön, joka oli sen ajan normituksen mukaan liian suuri 5-henkiselle perheelle, joten toiseen kamariin oli sijoitettu vuokralaisiksi neljä miestä. Tonttiin kuului suuri piha ja siitä muodostui meidän tukikohtamme, kun leikimme Puksusilla-oloa. Talon tilava kellari oli erinomainen piilo- ja kyttäyspaikka, koska sieltä pääsi ulos kahta kautta ja pienimmät leikkijät sopivat ryömimään ulos tuuletusluukuista.
Puksusilla-olo oli eräänlainen sotaleikki. Olimme itse valmistaneet laudankappaleista pyssyt, joilla ”ammuimme” toisella puolella olevia huutamalla ”Puks Pertti!” Tämän jälkeen ”kuolleen” oli siirryttävä Outamaan portaalle odottamaan, kumpi puoli voittaa sodan. Sodanhan hävisi se joukkue, jonka miehet saatiin ensin ammuttua. talossa asui myöskin Anttilan Augusta, joka ei ollut mieltynyt touhuihimme, koska hänellä oli kissoja. siis ei kissaa eikä kahta tai kolmea, vaan kissoja, joiden lukumäärästä emme koskaan päässeet selville. Mutta Augusta tiesi tarkkaan kissojensa lukumäärän ja näiden kissojen olin- ja penikoimispaikka oli tuo samainen kellari. Joten meillä lapsilla oli tavallaan käynnissä kaksi sotaa: toinen Augustan kissoja ja toinen puksuttelun toista osapuolta vastaan.
Näitä sodankäyntejä tahtoi myöskin häiritä se, että naapuritontilla oli rehevä ja hyvin hoidettu keittiöpuutarha. Pihalla kasvoi omenapuun lisäksi viinimarja- ja karviaismarjapensaita, joiden tuotosta elokuun pimeinä iltoina ankarasti rokotimme. Siihen aikaan ei ollut katu- eikä pihavaloja, joten tällainen ”sotaväen” muonitus onnistui oikein hyvin, mutta sodankäyntiä se tahtoi haitata ja pitkittää.
Mutta Puksusilla-olo päättyi aikanaan. Jos lopputulosta ei syntynyt teimme rauhan kaikessa sovussa ja ainakin viimeistään silloin, kun äitien huudot alkoivat tulla kovaäänisiksi. Raksilan äideillä oli nimittäin tapana huudella jälkikasvuaan milloin syömään milloin nukkumaan ja varsinkin kesäiltoina tuo konsertti oli hauskaa kuultavaa: ”Maija, Reijo, Rauno ja Eero heti syömään” ja naapuri-ikkunasta: ”Pirkko, Kirsti, Pertti ja Markku ruoka jäähtyy.”
Lopulta elämä kadulla ja pihapiireissä hiljeni ja rauhoittui. Paitsi Augusta, jonka kissat eivät olleet kotiutuneet. Pyöreänoloinen naisihminen, huivi korvien taakse työnnettynä kävellä tassutteli iltakaudet pitkin talojen vierustoja ja huuteli: ”Kiss kiss kiss tule Missu Augustan tykö tule tule tule lähetään nukkumaan, kiss kiss kiss Piku ja Puni tulukaa tulukaa Augusta antaa maitua. Taas ne ilikiät kakarat säikyttelivät teijät ja minä saan koko yön katella ja hakia. Tulukaa tulukaa kottiin Augustan tykö.” Tämä tuutulaulu oli monen kesäillan viimeinen muistikuva ennen nukahtamista.