HÖÖKIVAUNUT
Elettiin aikaa, jolloin käytiin enää ns. Lapin sotaa saksalaisia vastaan. Ryssän pommitukset olivat vihdoin
loppuneet. Saatoimme huokaista helpotuksesta Raksilassakin. Elelimme kodissamme Raksilassa Vainio-
kadulla. Yhtä-äkkiä rupesi kuulumaan valtavaa meteliä ja maa alkoi tärisemään! Mitä ihmettä tapahtui?
Suomen armeijan panssarivaunuja ajoi pitkin Vainiokatua aivan kamarin ikkunamme editse. Ne kaartoivat
kohdaltamme pellolle. Vainiokatuhan oli viimeinen katu Raksilassa. Sen jälkeen oli vain peltoja. Ja sinne
ne vaunut, joita kutsuttiin myös hyökkäysvaunuiksi, joka sana muuttui meidän poikien suussa paremmalta
kuulostavaksi höökivaunuksi, möyrysivät jättäen syvät urat telaketjuistaan pehmeään maahan. Emme
tienneet mistä oli kysymys. Myöhemmin selvisi, että siihen pellolle, aivan meidän talojemme eteen
leiriytyi kuuluisan jääkärieversti Ruben Laguksen panssaridivisioona osana Lapin sodan manoovereja.
Ja sehän sopi hyvin meille Raksilan pojille. Ei muuta kuin tutustumaan höökivaunuihin , it-tykkeihin ja
pikatykkeihin, joita leirissä oli. Emme kuitenkaan päässeet vaunuja tarkemmin tutkimaan. Sotilaat
pystyttivät alueelle lukuisia telttoja majoittumista varten. Oviaukosta saimme kurkistaa sisälle. Niissä
oli keskellä kamina ja ympärillä lautalavereita nukkumisalustoina. Se oli jännittävää aikaa meille Raksilan
pojille.
Jonkin ajan kuluttua tapahtui seuraavaa. Olimme kotona syömässä keittiössä. Ruokapöytä sijaitsi
ikkunan ääressä. Kuulimme yhtä äkkiä, kun kaupungin päältä erittäin matalalla tuli lentokone.
Siinä saattoi olla jopa kolme moottoria, yksi keulassa ja yksi kummassakin siivessä. Ainakin sen
aiheuttama meteli oli valtava. se lensi aivan meidän päältämme. Koko rakennus tärisi. Astiat helisivät.
Äkkiä kamarin ikkunaan katsomaan se perään. Ja mikä näky avautuikaan pellolla, johon Suomen armeijan
panssaridivisioona oli leiriytynyt. Konetta ammuttiin kaikilla mahdollisilla aseilla. Pikatykit ehtivät tulittaa,
mutta it-tykit olivat sopimattomia tilanteessa. Ehkä höökivaunuistakin tulitettiin, mutta kaikkea ei ehtinyt
havaitsemaan ”kotikatsomosta”. Konetta, joka oli saksalainen, ei saatu alas. Kerrassaan ikimuistoinen
sotatilanne pienen pojan kokemaksi.
Myöhemmin, kun leiri oli lähtenyt pois, me pojat viihdyimme leirin maastoon jättämillä jäljillä. Oli panssari-
vaunujen telaketjujen jättämät syvät urat, joita oli kiva kävellä, oli telttojen paikat selvästi nähtävissä,
olihan niiden ympärille kaivettu pienet vesiojat sadevesien varalle. Ja päättyi se Lapin sotakin ja
maahan tuli vihdoin rauha.
Kirjoitti Reijo Lehto