JUHANI MOILANEN

JUHANI MOILANEN
Me veljeni Kain kanssa olimme pikku-poikia. Meitä vielä pienempi oli Juhani Moilanen, joka asui
viereisessä talossa. Juhani tykkäsi käydä meillä leikkimässä kanssamme. Meillä oli laatikossa
leluja, jos jonkinlaisia. Juhanista tuli meidän kaveri.
Kerran kävi niin, että Juhani sairastui ja kuoli äkkiä pois. Murhe oli uusi kokemus elämässämme.
Tuntui aivan väärältä, että Juhanin elämä päättyi niin nuorena.
Juhani kuoli sairaalassa. Kuolinsyy järkytti meidät syvästi. Hänen vatsastaan löytyi ketju, jollaista
avainlapset käyttivät. Avain oli pitkässä ketjussa, jonka päässä oli nahkainen lätyskä nappiin
kiinnittämistä varten. Meidän lelulaatikossakin oli ollut sellainen. Mehän emme veljeni kanssa enää
tarvinneet sellaista, sillä äitimme teki kotona työtä. Hän retushoi valokuvia valokuvastudioille.
Kun kuulimme ketjusta, joka Juhanista löytyi, etsimme vimmatusti omaamme. Emme löytäneet.
Äitimme ei uskaltanut kertoa Juhanin vanhemmille, että se saattoi olla meiltä. Häntä hirvitti asia
niin kovasti. Hän oli kyllä huolehtinut, ettei leluissa ollut pieniä esineitä, joita lapset voivat panna
suuhunsa. Ei kukaan osannut kuvitella, että sellainen ketju pantaisiin suuhun. Ihmettelimmekin,
miksi Juhani oli niin tehnyt. Ja harmittelimme, miksi hän ei uskaltanut kertoa kenellekään, että oli
nielaissut sellaisen ketjun. Ehkä henki olisi voitu silloin pelastaa. Eikö Röntgenlaitteitakaan silloin
vielä ollut, ihmettelee Reijo, nyt 75 v.
Juhanin äiti havahtui surussaan tilanteeseen, ettei Juhanista ollut valokuvaa. Kun äitimme oli
valokuva-alalla, Juhanin äiti pyysi äitiämme ottamaan Juhanista valokuvan ennen hautajaisia.
Äitini lupautui heti. Hän ei kuitenkaan oikein uskaltanut yksin lähteä ruumishuoneelle. Siispä
hän pyyteli meitä perheenjäseniä mukaan. Koska isä ja Kai eivät lupautuneet, päätin, että minä
ainakin lähden, että se valokuva saadaan otetuksi. Äiti oli mielissään. Hän saattaisi toimittaa
sen valokuvan sureville vanhemmille. Kokemus oli kammottava ainakin minulle. Juhanin
kalpea, eloton ruumis makasi arkussaan, jonka hautausmaan vahtimestari oli jättänyt avoimeksi.
Ympärillä oli muita arkkuja ruumiineen, onneksi kuitenkin kannen alla.
Kirjoitti Reijo Lehto