Puutarhakatu 9
Oulun kaupungin vuokralautakunta osoitti vanhemmilleni vuonna 1945 vuokra-asunnon Raksilasta osoitteesta Puutarhakatu 9. Talon omisti Pohjolan Työ-lehden toimittaja ja kansanedustaja Arvi Turkka.Talo oli tyypillinen raksilalainen: neljä keittiön ja kamarin käsittävää asuntoa, huusi ja liieri piharakennuksessa sekä kellarikomero. Talonomistaja asui rakennuksen toisessa päässä kahdessa asunnossa ja meidän lisäksemme naapuriasunnossa Karjalan evakkoperhe, vanha äiti ja hänen kaksi aikuista lastaan Pekka ja Martta. Omistajan perheeseen kuuluivat Arvin lisäksi hänen vaimonsa Naimi ja kasvattipoikansa Antero. Raanavesi keittiöön tuli ja meni, muita mukavuuksia ei ollut. Saunassa kävimme kerran viikossa joko Syrjäkadun tai Karhunsaaren saunassa. Perheeseeni kuului äiti-Eilan ja isä-Vimmun lisäksi Anna-mummo, äitini äiti. Puutarhakatu 9 oli siinä suhteessa erilainen kuin Raksilan muut talot, että Naimi-rouva ruokki puluja. Ja niitä riitti, vaikka saksalaiset olivat niitä ampuneetkin ruuaksi. Naimi oli erakko; hän ei juuri muuta ulkona liikkunut kuin huusissa ja liiterissä. Äitini toimitti hänelle asioita, haki kärryillä ja talvella potkurilla jyviä rannassa olevasta kaupasta. Eihän niitä voinut lähikaupoista ostaa. Minä toin koulureissulla hänelle Hallan leipomosta Asemakadulta voikorppuja. Pulut pakkasivat olemaan riesana naapureille ja tietysti meille. Pyykkejä kuivattiin kesällä pihalla pitkissä pyykkinaruissa, jotka oli nostettu seippäillä ylös. Siihen aikaan ns. isopyykki pestiin Oulun Osuuskaupan pyykkituvassa Syrjäkadulla ja pyykkiä oli paljon. Pyykkihomma oli raskasta ja vei koko päivän. Ja juuri kun sai pyykit narulle pulut paskovat niihin. Kauhea kailotus ja älämölöhän siitä seurasi. Raksilan pojat yrittivät osaltaan haitata pulujen elämää: sitoivat narulla tai rautalangalla lintujen jalat yhteen ja laittoivat painoja, uittivat puluja rakennusten tervapadoissa. Naimi itki ja suri ja majoitti sisälle hoitoon. Toinen asunnoista, joissa he asuivat olikin pulujen hoitola samoin kuin vintin rappuset. Naimilla oli myöskin kissa, luultavasti kolli. Se ei päässyt ulos eikä sitä ollut leikattu. Kissapa hermostui ja puri ja kynsi hoitajansa käsivartta pahasti. Käsi oli todella kipeä ja jonkinlainen myrkytys hänelle tuli, koskapa käsi oli sen jälkeen jäykkä. Lääkäristä ei puhettakaan. Muistelen, että äitini yritti sinnikkäästi saada häntä lääkäriin, siinä onnistumatta.
Naimi-rouva oli lämmin ja hyväsydäminen ihminen ja niin oli hänen miehensäkin, koskapa saimme mummoni kuoleman jälkeen asua talossa, vaikka vuokraa ei aina pystytty maksamaan. Hän kasvatti pihalla kesäisin Kosmos-kukkia. Naimin muistoksi olen itsekin tähän asti niin tehnyt.
1950-luvun alussa kaupungin puutarhuri Äijälä istutti koivut Puutarhakadulle. Niitä jäi yli ja saimme istuttaa niitä omille pihoillemme. En tiedä ovatko pihakoivut vielä pystyssä, mutta kadunvarressahan ne vielä kasvavat.
Arja Keränen