Yhdistyksesmme ensimmäisessä pikkujoulussa keskusteltiin junaonnettemuudesta Kasarmintiellä joskus 1950-luvulla. Tapahtumasta kiersi keskuudessamme myös valokuva ja toivottiin lisätietoa onnettomuudesta.
Koska satuin paikalle välittömästi onnettomuuden jo tapahduttua katson aiheellisksi kertoa kokemaani.
Asuimme silloin jo Linnansaaressa, josta miltei päivittäin pyöräilin Vainiokadulle, jonne kaverit jäivät. Oli tarve liikkua, joten pelaaminen ( jalkapallo, ym) olivat hyvä valinta ja siellähän pelaajia oli. Joskus purin energiaa pyöräilemällä vähän pitemmän kautta, silloin oli kiva polkea radanvarsipolkua. Niin päätin sinäkin päivänä joutuakseni kammottavan tapahtuman todistajaksi.
Jo kaukaa näin, että kasarmin tasoristeyksessä oli tapahtunut jotakin. tavarajuna seisoin siinä liikkumatta ja ihmisiä kävelemässä ja seisomassa radan varrella. Juna oli tullut joen ylittävältä rautasillalta peruttamalla ns. tenderi edellä, ja ajanut tasoristeykseen juuri tulleen kuorma-auton päälle ja työntänyt autoa edellään. tällöin olivat ratakiskot irronneet, jolloin ainakin yksi kiskoista oli työntynyt auton ohjaamoon aiheuttaen siellä olleille vammoja . Kun tulin paikalle toinen uhreista makasi maassa yskien verta. kiskon pää oli nähtävästi ruhjonut hänen rintaansa. Paikalle olleiden miesten puheista ymmärsin, että ambulanssi oli jo vienyt toisen uhrin ja odotettiin toista ambulanssia hakemaan tämän toisen uhrin. Se mitä kuulin ei ollut ollenkaan uhrille sopivaa. Yksi miehistä nimittäin ihmetteli ääneen, että miksi tätä miestä ei viety ensimmäisenä, sillä tämän vammathan olivat vakavammat. Ei varmasti ollut sopivaa kuultavaa uhrille joka kamppaili elämästään.Ehkä isä (uhrit olivat isä ja poika, jotka olivat viemässä tyhjiä olutpulloja Koskenniskassa sijaitaitsevaan panimoon.) oli olut tajuton ja siksi katsottu nopeammin hoitoa tarvitsevaksi . Myöhemmin seurasin Kalevasta, olivatko uhrit selvinnet hengissä. Muistelen, ettei heidän kuolemastaan ollut tietoa. Muistikuviini liittyy vielä se vastenmielinen haju joka sai minut vetäytymään uhrin äärestä. Myöhemmin olen saanut tietää hajusta,jolle hoitohenkilökuntakin altistuu työssään. Ei olisi minusta varmaankaan sellaiseen työhön. Tässä yhteydessä on syytä tuoda esille myös kritiikkiä. Suomihan oli eräänlainen kehitysmaa mitä tulee tasoristeyksiin. Oulun seudullakin tapahtui vakavia tasoristeysonnettomuuksia:
ns. Intiön taosoristeyksessä kuoli äiti lastensa kanssa perheen isän ollessa sairaalassa
Toinen vakava onnettomuus tapahtui ns. joulumerkkikodin tasoristeyksessä. siinä iso-äidin ajama auto jäi pikajunan alle, jolloin kyydissä olleet hänen lapsenlapsensa (3 ?)kuolivat.Tarpeettomia uhreja, joista olisi vältytty, jos risteyksiin olisi jäejestetty automaattinen valonta.
Muisteli Reijo Lehto