RAKSILAN MUISTELUA

Asuimme Raksilassa Syrjäkatu 15:ssä. Minulla oli tapana leikkiä yksikseni talon seinustalla kadun
puolella ikkunoittemme alla. Viereisessä talossa oli OOK:n myymälä, jossa asioi usein Kalle Lindroos ja hänellä oli aina aikaa vaihtaa muutama sana kanssani. Eräänä päivänä tartuin hänen
käteensä sanoen lähteväni heille tytöksi. Niin sitten menimme heille ja siellä Jenni-täti, hänen vaimonsa, otti minut iloisena vastaan. Oli heillä omakin Aino-tytär, joka oli noin äitini ikäinen.
Leikin laulellen laulua ”Orvokkini tumma silmä, kultasydän pieni” heidän olohuoneen pöydän ympärillä. Mukava oli myös katsella tädin pullan leipomista, kuinka hän nipisteli ilmakuplia taikinapötkyistä ennen letittämistä.
Samassa pihapiirissä oli pieni paperikauppa Salon neidillä. Vapun aikaan hain sieltä vappuviuhkoja ja – palloja, jotka sitten kävin kaupungilla myymässä saaden pienen myyntipalkkion itselleni.

Karjakadulla asui Edla Aho tyttärensä Esterin ja poikansa Taunon kanssa. Esteri oli töissä Marjamaan kirjapainossa ja Tauno teki suutarintöitä päivisin Kauppurienkadulla, vanhan postin talossa sijainneessa suutarinliikkeessä ja lisäksi myöskin kotonaan. Hän oli sellainen velmuilija meille penskoille, kun katselimme hänen työskentelyään pikilangan ja naskalin kanssa.

Korjauksia Joukon tekstiin

Niirasen Matin osoite po. Ratakatu eikä Syrjäkatu
Ruutin Martti , mielestäni sukunimi kirjoitettiin muodossa Roth ja muistini mukaan hän asui Syrjäkatu 10:ssä. En ole kuitenkaan aivan varma asiasta.
Kerolan lapset: Pentti, Seppo, Matti, Ulla, Paavo ja Ilkka
Pikkusisaruksistamme vain Esko ja Asko, äitimme toisesta avioliitosta nimeltään Greus , asuivat Syrjäkadulla. Anja ja Paula ovat syntyneet sen jälkeen kun muutimme Nokelaan.
Syrjäkatu 17:ssä asui lisäksi Karvosen perhe. Lapset Raimo, Kari, Pentti, Pirkko ja Aulikki
Forsmanilla oli kaksoset Liisa ja Kari

Jouko kertoi morsetuksestaan Rasilan Karin kanssa. Suututin Joukon kerran kun hän ei ollut kotona Karin morsettaessa, osasin minäkin morsetusta ja vastasin jotain hullua ja täten sotkin heidän juttujaan.

Syrjäkatu 15-19 talojen väleissä ei ollut aitoja, joten meillä oli käytettävissä kolme pihapiiriä konkalle, 10 tikulle laudalla, vinkille sekä polttopallolle ja maanvalloitukselle. Meidän pihassamme oli Eero Määtällä kuorma-auto OF-501 ja naapuripihassa oli linja-auto, jota isä Karvonen ajoi
(olikohan Oulu-Oulunsalo reitti). Nämä antoivat oivia piilopaikkoja samoin kuin saunan pihassa ollut suuri puupino.

Tuolloin meillä kotona oli radiona kidekone, jota piti kuunnella kuulokkeilla ja korkeintaan kaksi saattoi yhtä aikaa, jos oli hyvä sopu, kuunnella siitä ohjelmaa.
Päivisellä oli ”oikea” radio. Heillä Pirkon kanssa kuuntelimme usein Markus-sedän lastentuntia ja lasten kuunnelmia esim. Ollin oppivuodet.
Pirkon isä antoi minulle lisänimen Rippastiina, jota hän käytti vielä sitten kun minulla oli jo oma perhe ja kävimme heillä kylässä.

Kerolalla oli flyygeli (?) ja Ulla opetti minua soittamaan yhdellä kädellä Ukko-Nooa, Satu meni saunaan ja joitakin virsiä.

Määtän Martilla oli gramofoni ja savikiekkoja joita hän antoi minun kuunnella kotonani kun olin sairaana. Ainoa laulu on Lokki-valssi, joka on jäänyt mieleeni niistä levyistä. Martti toimi myös joulupukkina ja täydestä meni.

Syrjäkatu 15:ssä asui myös Jukka Kajava, josta isona tuli tunnettu kriitikko

Nimiä, joita tulee mieleen noilta ajoilta

Myllylä
Korhonen, Maija, Pekka
Sillanpää, Kari
Mäki, Eila
Räinä, Anja, Pirkko
Suonperä
Hamid
Hamidulla, Behiye, Murat
Tienari, Martti, Juha, Einari/Eino
Määttä, Matti
Leinonen
Pyykkönen, Irja
Jakkila, Sirpa, Sinikka, Seija, Kyllikki, Erkki
Aavarinne, Antti, Maija (?)
Huupponen, Paula, Sirpa
Koivisto
Klint, Sirkka