SYRJÄKADUN KUMMITUS

Kempeleessä 07.11.2014
Allekirjoittanut törmäsi naapuriin Mirja Tuliniemeen Zeppeliinissä ja selvisi, että Mirja toimii raksilan Perinneyhdistyksessä. Itselläni oli punnitus- ja merkintäalan yritys Syrjäkatu 19:ssa vuodesta 1972 kesään 2014 saakka.
Siinä poristessa muistelin kun Raksilan ukot kertovat juttuja yleisestä saunasta. Talossa toimi yleinen sauna vuodesta 1929 kuusikymmentäluvun loppupuolelle. Ukot olivat muistavinaan, että talolla oli punaiten lyhtyjen maine sodan aikana. Tiedä häntä.
Minun liiketilani oli aikanaan naisten sauna. Ukot nuuhki ilmaa ja totesivat, että vieläkin on (ruma sana):n haju jäljellä. Jälkikasvullani oli työnsä takia tapana silloin tällöin yöpyä verstaalla. Kerran sunnuntaiaamuna poika soitti ja kysyi, että missä oli ovi ennen remonttia? Kun kerroin. missä ovi oli, poika kertoi, että siinä käveli äsken vanha mies saunatakki päällä. On se ukko muillekin asukkaille ilmooittanut olemassaolostaan. Itselleni ”saunamajuri” ei ole ilmoittautunut.
Möin tilat seinäntakusnaapurille, joka yhdistää kaksi huoneistoa.
Kaiken kaikkiaan viihdyin Raksilassa erinomaisesti yli 40 v.
Kaikkea Hyvää yhdistykselle tv. Jukka snisalm